maanantai 29. huhtikuuta 2013

lestadiolaisuuden monet kasvot

Lähiaikoina lestadiolaisuus on ollut paljon esillä mediassa. Muutaman viimeisen vuoden aikana kyseinen uskonlahko on päätynyt otsikoihin lähinnä liikkeen sisällä tapahtuneiden pedofilia-tapausten vuoksi. Nämä tapaukset aiheuttivat paljon julkista keskustelua, sekä keskustelua, kritiikkiä ja hajaannusta myös liikkeen sisällä. Liikkeen sisällä syntyi jopa kirja joka kertoo lestadiolaisen perheen tytöstä jota oli hyväksikäytetty lapsena, siitä lisää tässä: http://freepathways.wordpress.com/maijan-tarina/ . Sisällä kuohui, ja jotkut liikkeeseen kuuluvat uskaltautuivat puhumaan liikkeen sisäisistä ongelmisa, mikä johti jopa useiden puhujien erottamiseen (joiltakin vanhoillislestadiolaisilta saarnamiehiltä otettiin pois oikeudet puhua yhteisön tilaisuuksissa, eli seuroissa). Samoihin aikoihin pinnalle nousivat myös naispappi- ja homokysymykset. Median oli helppo nostaa monenlaisia asioita liikkeeseen liittyen esille -vanhoillislestadiolainen konservatiivisuus on helppo tuomita.

Entisenä vanhoillislestadiolaisena pedofilia-tapausten julkisuudessa puiminen ja yleistäminen vanhoillislestadilaisten keskuudessa tuntui inhottavalta - enhän ollut koskaan itse törmännyt yhteenkään sellaiseen vanhoillislestadiolaiseen perheeseen, jossa olisi ollut pedofiliaa (ainakaan sellaista ei ole koskaan tullut esille).  Mielestäni se oli median liiottelua, vanhoillislestadiolaisuudessa ei varmastikaan esiinny pedofiliaa yhtään sen enempää kuin muissakaan ihmisissä. Ymmärrän toki, että aiheella on helppo herkutella. Uskonnollisessa liikkeessä tapahtuva hyväksikäyttö on aina jotenkin vielä vähemmän hyväksyttävää, kuin muiden ihmisten keskuudessa. Kun julkisesti annetaan liikkeestä ja sen jäsenistä puhtoinen ja "muita parempi" kuva, pitäisi sen tuomat odotukset myös pystyä täyttämään. Siitä lienee kyse.

En näe pedofiliaa, naispappeuden tai homouden toteuttamisen hyväksymättömyyttä ongelmana liikkeessä. Moni muukin uskonnollinen suuntaus tai lahko edustaa vastaavanlaisia -konservatiivisia arvoja. Mielestäni jokaisella on oikeus omiin arvoihin ja asenteisiin, siinä missä muutenkin Suomessa kaikilla ihmisillä on vapaus olla, sekä poliittisesti, että uskonnollisesti mitä mieltä tahansa. Lestadiolaisuudessa (nimenomaan ainakin vanhoillislestadiolaisuudessa) on paljon hyvää ja hyviä arvoja. Näitä on pitkä liuta, esimerkiksi ydinperheen vaaliminen, kielteinen suhtautuminen avioeroon, kielteinen suhtautuminen alkoholiin, kielteinen suhtautuminen avioiliiton ulkopuolisiin sukupuolisuhteisiin, lapsi-myönteisyys, lainkuuliaisuus, kovan työn tekemisen arvostus yms.

Mutta..mielestäni liikkeen ongelma on yhteisön jäsenten keskinäinen kilpailu ja käsittämätön kateus ja "epäjumalien" palvonta. Siitä kertovat muu muassa monet uskovaisten naisten ja äitien pitämät lifestyle-blogit sekä Maaliskuussa ilmestyneessä Me naiset-lehdessä ollut juttu vanhoillislestadiolaisten naisten elämästä otsikolla: "Vanhoillislestadiolaisten naisten tyylikäs elämä".  Juttu oli osunut aiva keskelle, juuri naulan kantaan. Siinä tulee esille ne kaikki keskeiset ongelmat mitä yhteisö pitää sisällään. http://freepathways.wordpress.com/2013/03/26/pelataanko-naisia/, http://www.kotimaa24.fi/blogit/me-naiset-tyylikkaeaesti-uskossa, http://www.hs.fi/sunnuntai/Lestadiolaista+lifestyle%C3%A4/a1353131990174. Tässä muutama linkki joissa on kritisoitu asiaa aika osuvasti :) Jotenkin todella nolo tuo helsingin sanomienkin juttu, rivien välistä voi lukea, kuinka toimittaja hieman piilo-piikittelee jutussa haastateltua bloggaria ja hänen "teko-taiteellista" elämäänsä :D. Jota hän ei kuitenkaan itse ilmeisesti ymmärrä.

Olen sitä mieltä, että lestadiolais-naisten antama juttu Me Naiset- lehdelle oli tarkoitettu ikään kuin lestadiolaisuuden maineen puhdistamiseksi ja rypistyneen kuvan silittämiseksi. En tarkoita, että liikkeen johdolla olisi jutun kanssa mitään tekemistä -ei varmastikaan ole. Mutta näkemykseni on, että kun lestadiolaisilla naisilla/äideillä ei ole juurikaan mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämäänsä (kaikilla ei välttämättä ole mahdollisuutta kouluttautuakaan, vaikka jutun naiset ovatkin korkeasti koulutettuja, heillä ei ole periaatteessa mahdollisuutta vaikuttaa lapsilukumääräänsä, heillä ei ole mahdollisuutta korostaa ulkonäköään tai naiseuttaan meikkaamalla tai värjäämällä hiuksia, heillä ei ole mahdollisuutta harrastaa esimerkiksi viinejä tai välttämättä kuunnella edes haluamaansa musiikkia tai harrastaa tanssia yms.). Joten ainoat mahdollisuudet oman minuuden korostamiselle ja pönkittämiselle ovat laihuudesta huolehtiminen, sisustaminen, kodin laittaminen, bloggailu ja tuhlailevan elämäntyylin korostaminen ja mahdollisimman kadehdittavan kuvan antaminen itsestään ja perheestään. On ymmärrettävää, että ihmisen pitää saada jostakin se mielihyvä ja kun muuta keinoa ei ole, on lähdetty kilpailemaan design-tuotteilla, hienoilla autoilla, uusilla taloilla, remonteilla, merkkivaatteilla, vanhemmuudella, teko-taiteellisuudella (jolla pyritään antamaan seesteinen, cool ja täydellinen kuva omasta elämästä, sekä äitinä, vaimona että naisena). On kyllä ihailtavaa pyrkiä koristelemaan arki, tekemään arjesta juhlaa, mutta se kaikki teennäisyys ja yrittämisen meininki on se, mihin moni kompastuu. On ihana katsella ihmisiä ja perheitä joissa asiat ovat hyvin, arki soljuu kevyesti ja kaikilla on hyvä olla, mutta jos se kaikki tehdään hampaat irvessä, ja jos sen tarkoituksena on vain muille näyttäminen mennään kyllä metsään.

Ja sitten vielä tähän tekopyhyyteen joka on toinen ISO, IHMETELTÄVÄ ja KÄSITTÄMÄTÖN RISTIRIITA yhteiössä. Vanhoillislestadiolaisuuden yksi perusasia on, että lapsilukumäärää ei säädellä (sitä ei ole mihinkään kirjoitettu, mutta se on vain niin). Tästä huolimatta esimerkiksi Me Naiset-lehden jutun naisilla ei ole kenelläkään isoa perhettä, he ovat kaikki kerenneet opiskella korkeakoulu-tutkinnon ym. Se ei olisi mahdollista ilman myönteistä suhtautumista ehkäisyyn. Onneksi hellä on ollut järki kädessä sen asian kanssa, mutta tässä törmäämmekin tekopyhyyteen jota liikkeen sisällä on enemmän kuin vähän. Minun mielestäni on käsittämätöntä, että ihmiset kehtaavat sanoa julkisesti vastustavansa naispappeutta, ehkäisyä, avioero ym. jos selvästi kuitenkaan eivät itse elä kyseisten vaatimusten tai arvojen mukaisesti. Tämä on sitä kaksinaamaisuutta, mitä kyseisen yhteisön sisällä on paljon. Se on varmaan monelle heille normaalia ja syntymälahjana saatua. Olen jopa kuullut lestadiolaisperheessä opetettavan: "mitä silmä ei näe, sitä sydän ei sure." Eli suomeksi sanottuna, voit tehdä kaikenlaista, mutta tee se piilossa ja näytä päälle päin vain se, mitä odotat muiden sinun olevan. Nähdäkseni viimeisen 10 vuoden aikana lestadilaisuus on alkanut näyttää yhä enemmän siltä, että yhteisön jäsenet pitävät tärkeimpänä asiana mainettaan ja ulkoisten puitteidensa näyttävyyttä, sekä mahdollisimman kadehdittavan elämäntyylin tavoittelua.

Yhteisöstä eronneena, olen pikku hiljaa alkanut näkemään yhteisön ulkopuolisin silmin ja oivaltanut monia asioita, joita en aikaisemmin ole ymmärtänyt. Esimerkiksi lainkuuliaisuutta korostetaan lestadiolaisuudessa, mutta tiedän liikkeen sisällä olevan paljon sisäpiirin-kauppaa ja hyvä veli-tyylisiä sopimuksia, joiden avulla esimerkiksi jotkin lestadiolaiset yritykset menestyvät paremmin. Tavoitellaan vain omaa etua - oman edun tavoittelemisella ei ole rajoja. Monetkaan vanhoillislestadiolaiset eivät varmaan itsekään edes tiedosta sitä, ei tarvitse kyseenalaistaa omia arvoja ja valintoja, kun yhteisö on tehnyt sen, on ikään kuin yhteisön omatunto, ei tarvita henkilökohtaista omaatuntoa. Tämä pätee moneen muuhunkin asiaan, kuten hiusten värjäämiseen tai meikkaamiseen, tai ehkäisyn käyttämiseen. Kaikkeen. Yhteisö on muokannut säännöt ja omantunnon, henkilökohtaista omaatuntoa ei tarvita mihinkään.

Voisin kirjoittaa aiheesta vaikka kuinka paljon. Ensi kerralla lisää ajatuksiani. Ainakin siitä, kuinka vaikeassa tilanteessa esimerkiksi äidit ovat, kun eivät voi neuvoa esimerkiksi tyttäriään perhesuunnitteluun, vaikka näkisivät tyttären olevan liian nuori tai kypsymätön vanhemmaksi. Uskovainen äiti ei voi antaa lapselleen sellaisia neuvoja, se olisi tuomittavaa. Pitää vain neuvoa luottamaan Jumalan tahtoon ja antaa asia Jumalan haltuun.

1 kommentti:

  1. Löysin sattumalta tämä blogisi. Arvostan persoonallista tyyliäsi ja omaehtoista, itsenäistä ajatteluasi. Kirjoitit täyttä asiaa tuosta mitä aikuistuvan tyttären äidin mielessä liikkuu. Miehenä voin sanoa että monen isänkin. Silloin kun he ovat uskovaisia/lestadiolaisia.

    Asioilla on monta puolta, ja hälymedia nostaa esiin vain yhden. Sinä osasit kirjoittaa aiheesta monipuolisesti.

    Jos saa toivoa, niin eipä olisi paha jos näitä saisi lukea lisääkin.

    Ystävällisin terveisin Satunnainen Lukija

    VastaaPoista